Syksyn mittaan viattomista kepeistä on tullut miekkoja tai pyssyjä. Legoista ja muista rakennustarvikkeista syntyy uusia aseita sisäleikkeihin päivittäin. Pian kolme ja puolivuotiaasta pojastani on lyhyessä ajassa kasvanut taisteleva ritari tai vaihtelevasti jokin supersankari spidermanista supermieheen. Toki tiedän, että tämäkin vaihe kuuluu kehitykseen ja vaikutteet tulevat päiväkotiryhmän viisivuotiailta pojilta. Poikani ei ole mukana isojen poikien touhuissa, mutta silti hän imee heiltä kaikenlaisia temppuja, joita harjoittelee sitten kotona meitä kotijoukkoja opastaen.Maailma taisteluineen on meille molemmille uusi ja hämmentävä. Hurjinta, mitä poikani vielä pari kuukautta sitten tiesi, oli Muumien mörkö tai Bamse-nallen vahvuus. Siksi muutos tuntuu rajulta. Onko väärin yrittää pitää poikaa pumpulissa? Televisiosta hänen ei mielestäni vielä tarvitse nähdä räiskettä aikoihin ja ristiriitaisin tuntein suhtaudun myös taisteluhahmoihin, joita hän suunnittelee toivovansa joulupukilta.
Vesiletkuilla lohikäärmeen liekkejä vastaan - vai mitä hyviä vinkkejä teillä olisi?
Minulla on poika, joka tykkää lähinnä prinsessoista ja keijuista, joten kokemusta ei ole kertynyt.
VastaaPoistaYleisesti olen sitä mieltä, että väkivallan näkemiseltä pitää suojella lasta eikä se aikuisellekaan hyvää tee. Nykylapset tarvitsee mun mielestä paljon pumpulia sekä tosielämässä että varsinkin mediamaailmassa. Lastenkin kulttuurissa on paljon asioita, jotka eivät edistä hyvinvointia.
Mutta mä olenkin varsinainen nössö, joka ei itsekään suostu katsomaan K15-leffoja. Ei ihme, että olen saanut prinsessapojan.
Noita voimahahmoja en ollenkaan tunne; pitäisi varmaan tuntea paremmin. Niissäkin on tietysti hyviä ja huonompia hahmoja. Jos joku tuntee parhaat niistä, niin antakaapa vinkkejä.
Mä olen opettanut pojalleni Star Warsin tunnetuimmat hahmot sekä Batmanin, Spidermanin ja Turtlesit, kun hän oli kotihoidossa, eikä oppinut niitä muilta kavereilta. Mitään noista ei ole katsottu mistään elokuvana. Huuto.netistä ostin pari vanhaa Batman-sarjakuvaa, joita lähinnä isompi on selannut.
VastaaPoistaLasten keskinäiseen "sivistykseen" kuuluu tuntea ainakin edellämainitut. Kaikkihan noista pyrkivät hyvään ja taistelevat pahaa vastaan.
Minusta on ollut paljon helpompi vaikuttaa pojan mieleen leikkimällä ei-niin-pelottavaa Darth Vaderia (Star Wars -hahmo, jonka ostin Huuto.netistä) ja leikissä olen puhunut D. Vaderin äänellä, että "olen paha, koska olen niin yksinäinen" tmv. Erilaisten käytösten takana on aina joitain kokemuksia, jotka ohjaavat käyttäytymistä, tätä olen pyrkinyt avaamaan lapsille jo tosi pienestä. Esim. meilläkin pelättiin Muumin mörköä kovasti, ja kun selitin, että se ei ehkä osaa tai uskalla lähestyä/jutella kenenkään kanssa muulla tavalla kuin jäädyttämällä paikkoja, ja että sekin on varmasti hurjan yksinäinen, kun kaikki pelkäävät sitä tms.
Tämä jos joku on pumpulointia, mutta minusta kaikessa ihmisten välisessä kommunikoinnissa on oleellista ymmärtää syy-seuraus-suhteita, ja se, että tekojen takana on aina kokemuksia ja tunteita, ja että sanat eivät aina tarkoita sitä, miltä ne kuulostavat. Tiedän, että on vähän heviä pienille lapsille, mutta minusta osa viestistäni on mennyt komeasti perille jo nyt. Aion jatkaa valitsemallani tiellä.
Summa summarum, ei kannata kieltää, paitsi aseita saa kyllä paheksua, mutta leikkiin mukaan menemällä pystyy vaikuttamaan parhaiten.
Komppaan nti Nokkosta kovasti. Kahden pojan äitinä pum pum ja pam pam ovat osa perusarkea. Aika pitkään kamppailin asiaa vastaan ja sanoin, ettei meille tule ampumisleikkejä. Esikoinen sai vesipyssynkin vasta melkein neljävuotiaana. Nyt olen jo hyväksynyt pyssyleikit ja saatan itsekin joskus ampua takaisin, jos minua ammutaan.
VastaaPoistaUskon, että ehdoton kieltäminen ei johda hyvään lopputulokseen. Pyssyjen kanssa peuhaaminen ja supersankarileikit ovat selvästi osa kehitystä. Niiden kautta lapsi itsekin kokeilee omia rajojaan. Naamiaissynttäreitä varten hankittu Supermies-puku on esikoisella kovassa käytössä ja poika tietää, että supermiehet tekevät hyviä tekoja ja auttavat muita.
Silti lapsille ei ole jäänyt epäselväksi, että äiti ei pidä pyssyistä. Mutta lapsilla niitä saa olla. Ja niinkuin Audrey sanoi, pyssyiksi kelpaavat mitkä tahansa kepit tai legopötkylät. Tärkeää kai on, että leikitään muunkinlaisia leikkejä, ettei arki mene vain ammuskeluksi.