Esikoiseni aloitti juuri koulun. Ensimmäiset kaksi päivää olivat hirveät. Ei koulussa, vaan kotona. Koululainen sai mahdottomia raivareita, jotka muistuttivat hänen kolmevuotisuhmaansa. Oli todella vaikea suhtautua raivoavaan lapseen, joka tuntui jo "liian" isolta saamaan uhmakohtauksia. Niissä ei ollut päätä eikä häntää, tärkeintä oli paineiden päästäminen pihalle.
Olimme koko kesän hymisseet hänen haaveilleen kulkea yksin kotiin ja laittaa itselleen ja pikkusisarukselleen välipalaa. Emme sanoneet, että ajatukset olisivat epärealistisia, ohitimme ne vain jonain epämäärisinä haaveina. Mutta, ne olivatkin suunnitelmia. Suunnitelmia, jotka ensimmäisinä koulupäivinä romuttuivat, kun hän huomasi, ettei hänestä tullutkaan yhdessä yössä iso. Totuus sattui.
Vanhemmuuden eri vaiheissa peilaa oman lapsuuden eri vaiheita eri tavalla. Huomaan vertaavani lastani tällä kertaa omiin koulukokemuksiini. Pidin läksyistä ja koulusta. Luin paljon ja olin ahkera, tein asioita, joita ei ollut pakko tehdä. Koululaiseni tekee pakollisenkin hutaisten. Läksyjen tekeminen on vastenmielistä. Mutta, hän on vielä lapsi. Käsi kädessä kuljemme koulumatkat (hän haluaa pitää) ja kotona sylitellään.
Olen jälleen kerran tilanteessa, jossa minun on vain uskoteltava itselleni, että aika hoitaa, ja minun pitää vain hillitä itseni, ja olla kannustava. Kannustavuus on vaan pirun vaikeaa, kun itse alkaa pelätä jo ensimmäisestä signaalista pahinta. Miksi pitää aina pelätä pahinta?
Koulun aloitus on lapselle varmasti järisyttävän jännittävä juttu. Ei ihme, jos raivoa riittää ensimmäisinä päivinä. Eikä vähiten siksi, että aika usein vanhemmat glorifioivat koulua ehkä vähän liikaakin. Ainakin meidän lähes nelivuotiaalle koululaiset ovat isoja, tietävät kaiken ja osaavat vaikka mitä. Koulussa opitaan kaikkia mielenkiintoisia juttuja, siellä on kavereita yms. Monesti huomaa sanovansa, että sitten kun olet koululainen, saat tehdä sitä ja tätä ja siellä opit sitten tätä ja tuota.
VastaaPoistaMitäs, jos koulu onkin ihan pebasta? Ope ei oo kiva ja kaverit hämmentäviä? Koulu voi nopeasti pudota aika korkealta jalustalta. Siinä samassa pieni ihminen onkin aika hukassa, jos odotukset ja todellisuus eivät kohtaakaan.
Saati sitten, jos on vielä oikeasti odottanut, että itse kasvaa isoksi siinä samassa, kun koulu alkaa. Huh huh, tsemppiä teidän pienelle koululaiselle! Ja vielä enemmän vanhemmille!
Kiitos! On ollut itse asiassa aikamoinen "turn off", että ekat viikon on mennyt numeroita raapustaessa oikein. Lapseni lähti kouluun innosta puhkuen, että nyt hän "kuulee uutta maailmasta, eläimistä ja ihmisistä". Eka syksy menee numeroiden ja kirjainten muodon oppimisessa ja piirtämisessä. Se on minullekin pettymys.
VastaaPoista